Suomen verotusoikeutta esitetään laajennettavaksi ottamalla käyttöön ns. taloudellisen työnantajan käsite. Esitysluonnoksen mukaan taloudellinen työnantajan käsite tulisi kysymykseen ns. ulkomaisen työvoiman luovutustilanteissa ja käsitteistö soveltuisi niin kahden riippumattoman yrityksen välisiin toimiin kuin myös konsernin sisäisiin tilanteisiin.
Suomen verotusoikeuden laajeneminen
Tällä hetkellä, jos työntekijän verosopimuksen mukaisena asuinvaltiona on muu valtio kuin Suomi, on Suomella verotusoikeus Suomessa tehtävän työn osalta vain, jos
- työntekijä oleskelee Suomessa verosopimuksesta riippuen kalenterivuoden tai perättäisen kahdentoista kuukauden aikana enemmän kuin 183 päivää; tai
- ulkomaisella työnantajalla on Suomessa kiinteä toimipaikka; tai
- kyse on työvoiman vuokrauksesta.
Käytännössä nykyään Suomen verotusvallan ulkopuolelle ovat jääneet monet sellaiset tilanteet, joissa työskentely on tapahtunut Suomessa suomalaista yritystä hyödyttäen, mutta palkanmaksu on tapahtunut ulkomaisen työnantajan toimesta. Edes palkkakustannusten edelleen veloittaminen suomalaiselta yritykseltä ei ole tehnyt palkasta veronalaista Suomessa.
Jatkossa Suomella olisi verotusoikeus aina, jos ulkomaiseen työnantajaansa työsuhteessa oleva ulkomainen työntekijä suorittaisi työn Suomessa suomalaisen työn teettäjän lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena ja työskentely Suomessa olisi erottamaton osa suomalaisen työn teettäjän toimintaa.
Säännös kattaisi nykyiset työvoiman vuokraustilanteet, mutta siinä missä nykyisellään työvoiman vuokraustilanne on edellyttänyt, että vuokratyövoimaa koskeva säännös on verosopimuksessa tai että verosopimusta ei ole lainkaan, kattaa jatkossa taloudellisen työnantajan säännös kaikki vuokratyövoimaa koskevat tilanteet maasta riippumatta. Taloudellisen työnantajasäännöksen soveltuminen ei edellyttäisi myöskään mitään työskentelyn vähimmäiskestoa ja se olisi soveltuva niin Suomessa yleisesti verovelvollisiin kuin rajoitetusti verovelvollisiin henkilöihin.
Taloudellisen työnantajan käsitettä ei sovellettaisi, mikäli työvoimaa luovuttava työnantaja olisi suomalainen. Säännös ei siten tulisi sovellettavaksi, mikäli ulkomaisella työvoimaa luovuttavalla työnantajalla olisi kiinteä toimipaikka Suomessa.
lakimuutoksesta aiheutuvat pääasialliset velvoitteet
Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että taloudellinen työnantaja -käsitteen soveltamistilanteessa noudatettaisiin pääosin vastaavaa ilmoitus- ja veronmaksamismenettelyä kuin nykyisin noudatetaan kansainvälisissä työvoiman vuokraustilanteissa.
Näin ollen taloudellisen työnantajan käsitteen soveltuessa ulkomaisella työnantajalla, jonka ulkomainen työntekijä työskentelisi Suomessa, olisi vastaavat ilmoitusvelvoitteet kuin mitä vuokratyöntekijöiden ulkomaisella työnantajalla on tällä hetkellä. Mikäli ulkomainen työnantaja ei olisi hakeutunut työnantajarekisteriin, tulisi ulkomaisen työntekijän hakea ennakonkantoa eli ennakkoveroja. Taloudellisena työntekijänä pidettävällä työn teettäjällä olisi puolestaan vastaava ilmoitusvelvollisuus kuin mitä tällä hetkellä suomalaisella työn teettäjällä on vuokratyöntekijöiden osalta.
Vastaavat ilmoitusvelvollisuudet soveltuisivat ulkomaisen työnantajaan myös siinä tapauksessa, että sen palveluksessa olevat työntekijät olisivat Suomessa yleisesti verovelvollisia. Vastaavasti kuin edellä, jos ulkomainen työnantaja ei olisi hakeutunut työnantajarekisteriin, Suomessa yleisesti verovelvollisen työntekijän tulisi hakea ennakonkantoa.
Voimaantulo
Esitysluonnoksen mukaan lait tulisivat voimaan 1.1.2022 ja niitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2022 toimitettavaan verotukseen. Kyseessä on kuitenkin vasta esitysluonnos, joten aikataulu voi vielä muuttua lopullisessa hallituksessa esityksessä.
